On keskiviikkoilta. Tulevana viikonloppuna vietettäisiin kekriä, amerikkalaisittain halloweenia. Erään Virtain kaupungin riemukkaat pienet opiskelijat ovat saaneet aikaisemmin kuulla, että paikallisessa tulevien juoppojen, nykyisten opiskelijoiden suosimassa ravintelissa aiotaan järjestää aiheen mukaiset pirskeet elikäs naamiaiset.
Keskiviikkoiltana pullo avataan siinä joskus vähän ennen kahdeksaa kun tarinamme päähenkilön, Anun, kämpille saapuu Tiina sekä Marios, jonka Tiina oli sattumoisin löytänyt matkan varrelta. Ilta sujuu siinä välillä uutta tölkkiä ja pulloa avaten, röökistä ja musiikista nautiskellen. Myöskin Anun vekkulit naapurit Jukka, Marko ja Joona tulevat välillä juhlistamaan näin erityistä pikkulauantaita. Kaikkien inhokkiohjelman BigBrotherin jälkeen, alkaa Anun ihosta puskea valkoista karvaa, korvat kasvavat uusiin mittoihin, poskiin ilmestyy yhteensä kuusi viiksikarvaa ja nenä värjäytyy punaiseksi muunkin kuin alkoholin seurauksena. Aivan, Anustahan muodostui jänis. Tästä masentuneena hän päättää vielä lisätä uuteen olomuotoonsa hirttosilmukan kaulaansa roikkumaan, onpahan muka edes jonkinlainen naamiaisasu olevinaan.
Kun tämä kivulias muodonmuutos on ohitse, sekalainen seurakunta suuntaa ravinteli Martinkarhuun ja kohtaa siellä lisää ilomielisiä enemmän tai vähemmän ilolientä nautiskelleita kollegoitaan. Ilta jatkuu mitä erinäisimpien alkoholijuomien ja tyyppien seurassa ja jännittäessä kukahan mahdetaan palkita hienoimmasta naamiaisasusta. Ja kyllä, näkyypä tämä hirttonarukaulainen töpöhäntämme välillä viihtyvän jopa tanssilattialla... Mutta ei siitä sitten sen enempää.
Illan myöhäisyyden vuoksi kertojalla alkaa olla vaikeuksia muistaa kunnolla tapahtumien kulkua, mutta silminnäkijöiden havaintojen mukaan joskus kello 02 itsemurhajänis, joka joskus Anuna myös tunnettiin, palkitaan parhaasta naamiaisasusta ilmaisilla juomilla loppuillaksi. Tästähän se riemu repiää ylimilleen eikä kertojakaan malta pysyä enää tapahtumien kulussa aivan sataprosenttisen tarmokkaasti mukana.
Torstaiaamuna jänis herää Anuna joskus kello 12 aikaan ja vielä aivan humalassa. Kämpiltään. Vasenta etusormea koristaa kivistävä haava ja huoneistonsa keittiöön saavuttuaan Anu huomaa lattialla lainehtivan makarooneja ja pienen pieniä veripilkkuja. Tarinan kertoja osaa hämärästi sanoa jotain veitsestä ja verentulosta, joka ei meinannut loppua sitten millään. Anu päivittelee jäniksen toilailuja ja avaa jääkaapin. Sen sisäseinää koristaa komea veriläiskä, ja onpa tämä veriplasman, puna- ja valkosolujen sekä verihiutaleiden iloinen sekamelska punertamassa myös juuston kylkiäkin. Anu päättää lähtä kouluun ilman syömistä. Eihän tuo ole nälkäkään.
Krapula iskee joskus yhden jälkeen. Pahempana kuin kertaakaan koko pitkän ihmiselon aikana.
Siinä oksennusta pidätellessään Anu päättää, että tekee kaikkensa estääkseen itseään muuttumasta enää koskaan itsemurhajänikseksi.
Sen pituinen se.
Putki
8 vuotta sitten
