Yksi kirje voi muuttaa tulevaisuuden

Tänään tein Suuren Päätöksen. Hetken emmin sen välivuoden kanssa, mutta sitten joku sai minut lähettämään äidille viestin että heittään sen vastauskuoren postiin.

Tulevaisuus on nyt edessä todellakin suurena, jännittävänä ja kieltämättä hieman pelottavanakin. Siitä asti kun viimeisen kerran nousin lukion salista ja vein viimeiset ylioppilaskokeen paperit valvojalle päätin, ettei minua mikään saa syksyllä palaamaan takaisin koulun penkille. Toisin kuitenkin kävi myönteisen kirjeen tultua Virroilta. Siinä samassa olin valmis lähtemään ja vaikka asia alkoi heti mietityttämään niin silti päätin mennä. Nyt tai ei koskaan. Olo on kuitenkin erittäin vahva, tuntuu ettei minua voi juuri nyt pidätellä mikään!

Vaikka jäähän tänne eräs Ihana Ihminen. Toisaalta se on erittäin musertavaa, mutta toisaalta hyvä juttu, onpahan ihan hirmuisen mahdottoman hyvä syy vierailla synnyinkaupungissani ja vieläpä mahdollisimman usein. Onhan tämä toisaalta myös ihan hemmetin iso muutos, joka tapahtui vielä näin äkäseen. Yksi kirje, joka muutti koko tulevan vuoden.

Mutta sitä lähtöä en aio murehtia vielä. Tässä on kuitenkin suurin piirtein kuukausi aikaa olla melkein täysipäiväisesti Nättimyksen kanssa. Loppukesän aion elää ihan täysillä ja eritoten päivä kerrallaan ja nauttia ihanien ihmisten seurasta sataviisikymmentäprosenttisesti!!! Onpahan sitten lämpiä muistoja, joilla lämmittää yksinäisiä iltoja siellä kaukana.





Tykkään. Ja simona.

Lähtemisen tuska

Mie perskeles pääsen ihan minne vaan! Tiistaina tuli soitto kotirintamalta, että nyt ois PIRAMKista tullu paksu kuori. Minä välillä itkin pelosta ja samalla kiljuin ilosta, kun äiti epätoivoisesti repi kirjettä auki. Samalla puheen ymmärtämiskeskus aivojeni sopukoissa lopetti viimesimmänkin yhteistyön, sillä äiti sai ainakin viiteen kertaan hokea kuoresta pullahtaneen vastauksen. Kun viimeinkin kyseinen keskus havahtui jälleen hereille, kuulin äitini lausuvan sanat "Tervetuloa opiskelemaan Pirkanmaan ammattikorkeakouluun Virroille!" Itkinkö ilosta?! Uhkailin koko kesän, että en ainakaan minnekään Virroille menisi, jos muka sinne sattuisin pääsemään, mutta kuinkas sitten kävikään.

Eilen kävin sen verran kotosalla että täyttelin lappusia. Kyllä, kyllä ja vielä kerran kyllä olen tulossa syksyllä sinne opiskelemaan! Mutta sittenpä havahduin. Entäs elämä täällä? Kuinka sen käy?

Minulla oli Eräs Päätös, jonka jalo tarkoitus oli helpottaa lähtöäni. Nyt sitten jotenkin se Eräs Päätös on alkanut lipsumaan ja asiat ovat muuttuneet siitä, kun kävin kyseisessä opinahjossa pääsykokeissa. Ei tässä näin pitänyt käydä, minun piti olla täysin vapaa lähtemään, jos sellainen mahdollisuus tulisi vastaan.

Nyt sitten olen mitä suuremmin todennäköisesti lähdössä. Asunto on sieltä pakko hommata piakkoin, itse koulu alkaa 25.8. Toisaalta ei 400 kilometriä ole paha, voisin olla hyvinkin lähdössä toiselle puolelle maailmaa. Ja todellakin mie vaikka lennän sen matkan itse, jos on tarve!

Onneksi emme elä enää millään keskiajalla. Tosin olisi paljon romanttisempaa lähettää kirjekyyhkyjä kuin tekstiviestejä.