Näköjään pääsen taas kirjautumaan blogiin. Google oli nimittäin tuossa melkein puoli vuotta sitä mieltä, että olen käyttänyt tiliäni väärin ja että minua ei enää voi päästä sisään. Kaiken lisäksi se kehtasi väittää, että koko tiliä ei enää ole! Kappas kummaa tänään sitten ihan piruuksissani vielä päätin kokeilla tämän toimimista ja sisään pääsin vain salasanaa vaihtamalla. Kiitos Google. Se olkoon syntymäpäivälahja sinulta!
Se on torstai 9.9. 22 vuotta sitten ihmettelin vielä äitin kohdun lämmössä onnellisen tietämättömänä mitä tuleman pitää. Eilen kärsin jonkinlaisesta ikäkriisistä, kun totesin tulleeni vanhaksi.
Maanantaina eräs luokkalaiseni soitti pitkästä aikaa. En ollut kuullutkaan siitä isännästä mitään koko kesänä ja oli hauska pitkästä aikaa rupatella tyypin kans. Se muistutti minua keskiviikon tursajaisista kuullessaan, että on tulossa tiistaina Virroille. Virroilta Tampereelle ei ois ollut nimittäin enää turhan pitkä matka ja tod. näk. yöpaikka ti-ke ja ke-to öiksi olisi ollut tiedossa.
Olin jo ikäänkuin jollain asteella jatkamassa matkaa Virroilta sitten keskiviikoksi Tampereelle, mutta ehkä tuo 450 kilometrin matka ensin Virroille antoi liikaa aikaa ajatella. Ajatteleminen, varsinkin asioiden ajatteleminen monen päivän päähän ja vieläpä muka ajatteleminen mikä olisi fiksuinta, on liian aikuismaista. Silti siinä melkein viiden tunnin aikana minkä Volvon ratissa vietin tulin siihen tulokseen, että fiksuinta on palata samana päivänä takaisin mitä lähteä viettämään hauskaa luokkakavereitten kanssa pitkästä pitkästä aikaa ja vielä Tampereelle. Ajattelin nimittäin sitä kauheaa fiilistä kun torstaina olisi pitänyt kankkusessa ajaa Tampereelta asti kotia. Oltiin sovittu vieläpä murun kanssa että mennään syömään synttäreiden kunniksi. Mutta kuitenkin juuri maanantain mietin, että parhaimmat reissut on tullut kuitenkin tehtyä silloin, kun on vaan lähtenyt tuosta noin vaan sen kummempia ajattelematta.
Eilisen illan sitten vähän kaduin tätä päätöstä ja surin kuinka vanhaksi ja muka viisaaksi olen tullutkaan. Olin toisaalta iloinen, että sain nukkua turvallisesti oman kullan vieressä. Ja okei, tänä aamuna oli kiva herätä ilman krapulaa ja omasta sängystä.
Joten itselleni ajattelin antaa lahjaksi lukon ajatuksiin. Seuraavan kerran en turhia mieti vaan menen, jos vähäänkään siltä tuntuu. Eipähän sitten tarvitse harmitella jälkikäteen.
Tässä aamussa oli vielä mukava yllätyskin: äiti ja muru olivat hommanneet mulle rahat ja varanneet ajan tatuointia varten maanantaille. Pitää varmaan iskä ottaa mukaan pitämään käestä kiinni. Se sitä paitsi taitaa jaksaa kantaa minut ulos liikkeestä, jos ja kun pyörryn jännityksestä.
Se on torstai 9.9. 22 vuotta sitten ihmettelin vielä äitin kohdun lämmössä onnellisen tietämättömänä mitä tuleman pitää. Eilen kärsin jonkinlaisesta ikäkriisistä, kun totesin tulleeni vanhaksi.
Maanantaina eräs luokkalaiseni soitti pitkästä aikaa. En ollut kuullutkaan siitä isännästä mitään koko kesänä ja oli hauska pitkästä aikaa rupatella tyypin kans. Se muistutti minua keskiviikon tursajaisista kuullessaan, että on tulossa tiistaina Virroille. Virroilta Tampereelle ei ois ollut nimittäin enää turhan pitkä matka ja tod. näk. yöpaikka ti-ke ja ke-to öiksi olisi ollut tiedossa.
Olin jo ikäänkuin jollain asteella jatkamassa matkaa Virroilta sitten keskiviikoksi Tampereelle, mutta ehkä tuo 450 kilometrin matka ensin Virroille antoi liikaa aikaa ajatella. Ajatteleminen, varsinkin asioiden ajatteleminen monen päivän päähän ja vieläpä muka ajatteleminen mikä olisi fiksuinta, on liian aikuismaista. Silti siinä melkein viiden tunnin aikana minkä Volvon ratissa vietin tulin siihen tulokseen, että fiksuinta on palata samana päivänä takaisin mitä lähteä viettämään hauskaa luokkakavereitten kanssa pitkästä pitkästä aikaa ja vielä Tampereelle. Ajattelin nimittäin sitä kauheaa fiilistä kun torstaina olisi pitänyt kankkusessa ajaa Tampereelta asti kotia. Oltiin sovittu vieläpä murun kanssa että mennään syömään synttäreiden kunniksi. Mutta kuitenkin juuri maanantain mietin, että parhaimmat reissut on tullut kuitenkin tehtyä silloin, kun on vaan lähtenyt tuosta noin vaan sen kummempia ajattelematta.
Eilisen illan sitten vähän kaduin tätä päätöstä ja surin kuinka vanhaksi ja muka viisaaksi olen tullutkaan. Olin toisaalta iloinen, että sain nukkua turvallisesti oman kullan vieressä. Ja okei, tänä aamuna oli kiva herätä ilman krapulaa ja omasta sängystä.
Joten itselleni ajattelin antaa lahjaksi lukon ajatuksiin. Seuraavan kerran en turhia mieti vaan menen, jos vähäänkään siltä tuntuu. Eipähän sitten tarvitse harmitella jälkikäteen.
Tässä aamussa oli vielä mukava yllätyskin: äiti ja muru olivat hommanneet mulle rahat ja varanneet ajan tatuointia varten maanantaille. Pitää varmaan iskä ottaa mukaan pitämään käestä kiinni. Se sitä paitsi taitaa jaksaa kantaa minut ulos liikkeestä, jos ja kun pyörryn jännityksestä.
0 kommenttia tähän asiaan.:
Lähetä kommentti